Melkein kaikkea melkein kaikesta — Nippelitieto.com

Maailman ensimmäinen lentokoneonnettomuus

Tummansininen ja kaunis taivas suuren vuoren ollessa kaukaisuudessa vasemmalla. Kuvan keskellä kypsää viljapeltoa, jota on lähes silmänkantamattomiin asti. Kuva on laidoilta hieman hämärä, tumma.Piloteilla ei ollut kypäräpakkoa

Maailman ensimmäinen todella kohtalokas lentokone-onnettomuus tapahtui pian maailman ensimmäisen lentokoneen kehittämisen jälkeen. Wrightin veljekset Yhdysvalloista keksivät vuonna 1903 sellaisen puusta veistetyn masiinan, joka pysyi ilmassa 12 sekunnin ajan. Tuolloin ilmailun ala alkoi huolimatta siitä, että jo aikaisemmin esimerkiksi Leonardo da Vinci oli suunnitellut eräänlaista lentohärveliä jo kauan ennen näitä jenkkejä. Wrightin veljekset olivat toimivan lentokoneen keksijöitä. Heistä nuorempi oli myös osallisena maailman ensimmäisessä lentokoneonnettomuudessa.

Wilburg Wrightin pikkuveli Orville Wright joutui 17. syyskuuta 1908 maailman ensimmäiseen vakavaan lentokoneonnettomuuteen, kun Orvillen ohjaama alus meni kesken lennon rikki. Ilmaan päässeen lentolaitteen propelli meni rikki ja sen jälkeen loppu olikin yhtä kananlentoa. Alus tippui 46 metrin korkeudesta alas maahan kuin kivi ikään. Orvillelta murtui lonkka ja jalka useista kohdista. Hänen mukanaan pelkääjän paikalla ollut mies Yhdysvaltojen armeijasta menetti henkensä. Ilmailun ensimmäisen ihmisuhrin nimi oli Thomas E. Selfridge, joka iskeytyessään rikkoi kallonsa. Hän oli menehtyessään 26-vuotias. Huolimatta tästä takaiskusta, Yhdysvaltain hallitus päätti tilata Wrightin veljeksiltä näitä lentokoneita sotilaskäyttöön.

Selfridgellä ei ollut päänsä suojana minkäänlaista kypärää eikä edes hattua. Orville Wrightilla oli. USA:n hallitus päättikin tilaamiinsa lentokoneiden ohessa käskeä pilottiensa pitämään alkeellista amerikkalaisessa jalkapallourheilussa esiintyvää kypärää suojanaan.

Nippelitietoa julkaisusta

Nippelitieto.comin Petri I. julkaisi tämän sivun. Tämän kirjoituksen pituus on suurinpiirtein 219 sanaa. Selaat juuri osion Etusivu sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella aiheeseen tai aiheisiin , . Klikkaamalla aihesanan nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset. Julkaisua päivitettiin viimeksi 04. marraskuuta 2009 kello 23:11. Lyhyt osoite tähän kirjoitukseen on https://nippelitieto.com/20.

"Maailman ensimmäinen lentokoneonnettomuus" on saanut pisteet 2/10. Se on 1 arvostelun tulos.

Kommentoi