Melkein kaikkea melkein kaikesta — Nippelitieto.com

Venäjällä kesyjä kettuja

Punakettu, eli repo, katselee katse häijynä. Revolla on kellertävä ja punertava turkki, musta kirsu ja pitkä kuono. Ketun silmät ovat keltaiset ja ne ovat häijynnäköiset.Kettuja kesytetty Venäjällä

Venäjä tiedemies Dmitri Belyav käytti 1950-luvulla vuosikausia aikaa jalostaessaan selektiivisesti hopeakettuja tavoitteenaan saada niistä kotieläimiä. Kesyiksi ketut muuttuivatkin ja jopa niiden fyysiset piirteet muuttuivat kehitystyön tuloksena, sillä ketut alkoivat muistuttamaan koiria siinä, että ne suipistivat korviaan kuin koirat ja heiluttivat häntäänsä kuin koirat. Hopeakettujen kesyttäminen tapahtui siten, että Belyaev poimi hopeakettukandidaateista ne yksilöt, jotka vaikuttivat luottavaisimmilta ihmistä kohtaan.

Luottavaisimmat ketut saivat lisääntyä. Sen jälkeen näiden kettujen jälkeläisistä otettiin lisääntymään sellaiset yksilöt, jotka antoivat parhaimman responssin ihmisen niille antamiin komentoihin. Lopuksi venäläistiedemies sai sellaisen kettukannan, jonka turkki oli muuttunut hopeanvärisestä harmaaksi. Kettujen ulkomuoto oli muuttunut ja luonnekin oli sellainen, etteivät ne pelänneet ihmistä. Ne usein heiluttelivat häntäänsä nähdessään ihmisen. Ketut lisäksi usein nuolivat isäntiään osoittaakseen kiintymystä. Kettujen fyysiset piirteet olivat muuttuneet siinä määrin, että niiden korvalehdet olivat kuin lurppakorvaisilla koirilla, kallojen koot pienempiä, hännät “rullalle kiertyneet”. Punaketun silmien ollessa ruskeat, näillä ketuilla silmät voivat olla jäänsiniset.

Kesyjen hopeakettujen kanta kutistui huomattavasti Neuvostoliiton luhistuttua. Vuonna 1996 kesyjä hopeakettuja oli 700 yksilöä ja pari vuotta myöhemmin niistä oli elossa vain 100. Kettukannan ylläpitokustannuksia katetaan myymällä hopeakettuja lemmikkieläimiksi.

Nippelitietoa julkaisusta

Nippelitieto.comin Pete julkaisi tämän sivun. Tämän kirjoituksen pituus on suurinpiirtein 215 sanaa. Selaat juuri osion Etusivu sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella aiheeseen tai aiheisiin , . Klikkaamalla aihesanan nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset. Julkaisua päivitettiin viimeksi 02. helmikuuta 2010 kello 23:11. Lyhyt osoite tähän kirjoitukseen on https://nippelitieto.com/132.

Kommentoi