Melkein kaikkea melkein kaikesta — Nippelitieto.com

Veikkaus pitää pelikoneet kiinni — koronaepidemian huippu THL:n mukaan vasta tulossa

Veikkaus reagoi maaliskuussa 2020 nopeasti koronavirusepidemiaan päättämällä olevan toistaiseksi tarkoituksenmukaista sulkea ja pitää suljettuna kaikki hajasijoitetut peliautomaatit, kuten myös Pelaamot, Feel Vegasit ja Casino Helsinki. Peliautomaattien painikkeet ja automaattien ympäristön ilma voivat sisältää koronavirusta. Edellä mainittuja pelipalveluita paikkaavat osin sekä Veikkauksen omat nettisivut, kuten myös lukuisat muut pelisivustot suomalaisille. Hajasijoitetuilla peliautomaateilla tarkoitetaan esimerkiksi kioskeissa, huoltoasemilla ja ruokakaupoissa jöpöttäviä kolikkopelejä — niiden poistamiseksi on kampanjoitu muun muassa kansalaisaloitteen voimin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL:n) viime viikon keskiviikkona julkaisemassa arviossa veikattiin pandemian huipun ilmenevän Suomessa vasta myöhemmin. Erään THL:n koostaman kuvaajan mukaan kaiken kaikkiaan sairaalahoitoa tarvitsevia potilaita tulee olemaan noin 11 000 kappaletta, ja heistä 3600 tulee tarvitsemaan tehohoitoa. On tärkeää huomioida, että edelliset lukemat ovat kokonaiskertymiä.

THL arvelee tartuntaepidemian kestävän vähintään neljä kuukautta. Eri puolilla maata epidemia ”kehittyy” eri tahtiin, mutta keskimäärin tartunnan saanut henkilö, joka tarvitsee sairaalahoitoa, päätyy sairaalaan 10 päivän kuluttua tartunnasta. Sen jälkeen potilas on sairaalassa keskimäärin kahdeksan päivää. Tehohoitoa tarvitsevan potilaan arvellaan tarvitsevan tehohoitoa kahdeksan päivää, sekä viettävän sairaalassa toiset kahdeksan päivää.

Nippelitietoa julkaisusta

Juttuidean lähetti M.L.. Kiitos hänelle! Nippelitieto.comin Pete julkaisi tämän sivun. Tämän kirjoituksen pituus on suurinpiirtein 197 sanaa. Selaat juuri osion Etusivu sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella aiheeseen tai aiheisiin , . Klikkaamalla aihesanan nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset. Julkaisua päivitettiin viimeksi 20. lokakuuta 2022 kello 04:04. Lyhyt osoite tähän kirjoitukseen on https://nippelitieto.com/255.

Kommentoi