Melkein kaikkea melkein kaikesta — Nippelitieto.com

Etelänavalla on pankkiautomaatti

Suuria 500, 200, 100, 50, 20 ja 10 euron seteleitä käärittyinä tötteröiksi. Valokuvan tausta on valkoinen ja rahat on sijoitettu viistosti jonoon kyljelleen siten, että jokaisen setelin numero näkyy suoraan eteenpäin.Syrjäisin automaatti maailmassa

Raha-automaatti maailman yhdessä kylmimmistä ja syrjäisimmistä seuduista, nimittäin Etelämanteella, on auki 24 tuntia vuorokaudessa. Automaatti sijaitsee McMurdon asemalla osoitteessa McMurdo Bay Bldg 155. Etelänavalla toimiva automaatti avattiin tammikuussa 1997 ja saman vuoden marraskuussa sinne avattiin toinen samanlainen ikään kuin hätävaraksi siltä varalta, että toiselle niistä tapahtuisi laiterikko. Etelänavan pankkiautomaattijärjestelmä toimii satelliittien avulla siten, että data kuljetetaan langattomasti muille maille.

Etelämantereella on huolimatta sen syrjäisestä sijainnista tarvetta 24 tuntia vuorokaudessa toimivalle pankkiautomaatille. Automaatilta on mahdollisuus tehdä käteisnostoja ja se hyväksyy yleisimmin käytössä olevat pankkikortit. Etelämantereen pankkiautomaattijärjestelmä on sijoitettu fyysisesti McMurdon tukikohtaan, joka on yhdysvaltalainen tiedemiesten vakituisesti asuttama asema. Automaatteja on asemalla yhteensä kaksi. Ne ovat aivan vieretysten. Molemmat automaatit kuuluvat Wells Fargolle. Asemalla myydään pikaruokaa, postimerkkejä, filmiä kameroihin ja juomia baarissa. McMurdon asema on sijoitettu Antarktikalla sijaitsevalle Ross Islandille. Paikalla on tällä hetkellä 1200 työntekijää.

Nippelitietoa julkaisusta

Nippelitieto.comin Pete julkaisi tämän sivun. Tämän kirjoituksen pituus on suurinpiirtein 155 sanaa. Selaat juuri osion Etusivu sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella aiheeseen tai aiheisiin , , . Klikkaamalla aihesanan nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset. Julkaisua päivitettiin viimeksi 06. marraskuuta 2009 kello 21:09. Lyhyt osoite tähän kirjoitukseen on https://nippelitieto.com/30.

Kommentoi