Maailman pienin sammakko, latinankieliseltä nimeltään Paedophryne amauensis, on vain vähän yli seitsemän millimetrin pituinen. Keskiverto lajin edustaja on noin 7,7 mm pituinen. Kyseinen sammakkolaji löydettiin Papua–Uuden–Guinean saarelta. Sammakko on samalla myös maailman pienin tunnettu selkärankainen. Vertailun vuoksi mainittakoon, että keskiverto sinivalas, maailman suurin eläin, on 25,5 metriä pitkä. Se on siis noin 3300 kertaa pidempi kuin Paedophryne amauensis -sammakko.
Elämän perusyksiköksi voidaan mieltää solun. Elävässä organismissa on oltava ainakin yksi elävä solu, jotta se voidaan katsoa elolliseksi. Elävät olennot eroavat elottomista olennoista metaboliikan, lisääntymiskyvyn ja ympäristöön sopeutumisen ansiosta. Virukset eivät ole tiukimman elämän määritelmän mukaan elollisia oletnoja, sillä viruksissa on yksinkertaisesti DNA:ta ja RNA:ta proteiinipaakun ympäröimänä. Virus tarvitsee isäntäsolun voidakseen aktivoida metaboliikkajärjestelmänsä ja lisääntyäkseen. Jos virus ei ole isäntäsolun kanssa tekemisissä, se on kuin horroksessa.
Sana delfiini juontuu todennäköisesti kreikankielisestä sanasta delphis, joka on puolestaan samankaltainen kuin kohtua tarkoittava sana delphys. Maailmalla elää 32 merivedessä elämänsä viettävää delfiinilajia. Sen lisäksi on neljä jokivesien delfiinilajia ja kuusi pyöriäislajia. Delfiinien ja pyöriäisten välinen ero on hankala hahmottaa, mutta yleensä pyöriäisten hampaat ovat terävämmät ja kuonot tylpemmät kuin delfiineillä.
Nykypäivän koirat ovat ainakin 40 miljoonan vuoden ikäisten esi-isien jälkeläisiä. Koirien ja ihmisten välinen yhteistyö on jatkunut tuhansien vuosien ajan. Nykyajan omistajien on syytä muistaa, ettei koirille saa antaa omenoita eikä päärynöitä, sillä molemmissa on arsenikkia. Se voi olla vaarallista koirille. Myös rypäleet ja rusinat voivat olla koirille vaarallisia aivan kuten suklaa, paistetut sipulit ja kaikki sellainen missä on kofeiinia.
Hait ovat ainakin 400 miljoonaa vuosia sitten alkunsa saanut merieläinlaji. Haita oli olemassa satoja miljoonia vuosia ennen ensimmäisiä dinosauruksia. Vuosituhansien aikana hait ovat muuttuneet verrattaen vähän kun katsotaan esimerkiksi ihmissuvun kehitystä samalla aikavälillä. Hait ja ihmiset ovat olleet tekemisissä siitä asti kun ihmissuvun jäseniä on käynyt merissä kalastamassa. Ensimmäinen kirjallinen merkintä hain hyökkäyksestä on Herodotukselta, joka kertoo persialaisen laivaston haaksirikkoutuneiden merimiesten joutuneen hirviölauman kynsiin noin 2400 vuotta sitten.
Apinat ja ihmisapinat voidaan erottaa toisistaan helposti, sillä apinoilla on häntä ja ihmisapinoilla ei. Ihmisapinat ja hämähäkkiapinat käyttävät raajojaan liikkuessaan viidakon puista toisiin, mutta apinat useimmiten käyttävät häntäänsä ja tyytyvät juoksentelemaan oksilla. Apinat syövät sekä kasvis- että liharuokaa, mutta jotkut mättävät kuonoonsa myös mutaa hankkiessaan sitä kautta helpotusta ruokamyrkytysoireisiin syötyään vatsan sekaisin vetäviä eineksiä.
Sudet ovat polveutuneet noin 35 miljoonaa vuotta sitten maan pinnalla köpötelleestä mesocyon-lajista. Mesocyonit olivat pieniä koirannäköisiä eläimiä, jotka kävelivät lyhyillä neljällä jalallaan ja joilla oli pitkä torso. Susien ja koirien tapaan nekin saattoivat elää laumakunnittain. Ihmisen ja suden välinen suhde syntyi tiettävästi joskus 22 000 vuotta sitten, jolloin Euroopassa piirrettiin ensimmäiset sutta muistuttavat hahmot kiveen.
Hevoset ovat ainakin 60 miljoonaa vuotta vanha laji. Ensimmäiset hevoset olivat kooltaan kotikissan kokoisia. Nykyhevoset kesytettiin joitakin tuhansia vuosia siten. Hevosia on pidetty monissa kulttuureissa ylevinä olentoina ja senpä takia niiden uhraamista jumalille tai muiden turhanpäiväisten uskomusten innoittamien syiden vuoksi, on pidetty merkittävänä tekona. Kaukasuksen alueella hevosia on ladattu taikauskon takia vielä 1800-luvulla. Antiikin aikana valkoisia hevosia hukutettiin Poseidonin kunniaksi.
Venäjä tiedemies Dmitri Belyav käytti 1950-luvulla vuosikausia aikaa jalostaessaan selektiivisesti hopeakettuja tavoitteenaan saada niistä kotieläimiä. Kesyiksi ketut muuttuivatkin ja jopa niiden fyysiset piirteet muuttuivat kehitystyön tuloksena, sillä ketut alkoivat muistuttamaan koiria siinä, että ne suipistivat korviaan kuin koirat ja heiluttivat häntäänsä kuin koirat. Hopeakettujen kesyttäminen tapahtui siten, että Belyaev poimi hopeakettukandidaateista ne yksilöt, jotka vaikuttivat luottavaisimmilta ihmistä kohtaan.
Fossiilien, veren ja DNA-näytteiden mukaan on huomattu, että valaiden, delfiinien ja virtahepojen sukulaisuussuhteet ovat lähellä toisiaan. Nähtävästi virtahepo ja mainitut kaksi muuta eläinlajia päättivät lähteä kukin omaan suuntaan kulkemaan evulutiivista polkuaan — polku on ajoitettu noin 60 miljoonan vuoden päähän. Nykydelfiinit, -valaat ja -virtahevot ovat näinä päivinä tämän kehityskulun viimeisimmät kehitysversiot. Kiehtovaa tässä on erityisesti virtahevon osuus.
Melkein rottamainen pussiahma on Australiassa asusteleva peto. Se tunnetaan pussihukkana ja joskus myös nimellä Tasmanian tuholainen. Eläin on vankkarakenteinen ja sillä on lyhyenläntä häntä. Noin kuuden vuoden ikäiseksi elävä pussihukka on oppinut varastoimaan rasvaa häntäänsä. Tästä tiedosta voidaan tehdä sellainen suora johtopäätelmä, etteivät huonokuntoiset tuholaiset ole paksuhäntäisiä. Häntäominaisuuden lisäksi pussiahma pystyy haisemaan haisunäätääkin pahemmalta.
Tämänhetkisten tietojen valossa maailmalla elää ainakin noin 3500 hyttyslajia. Osa näistä hyttyslajien edustajista on päässyt ihmisveren makuun. Naaraspuoliset hyttyset saattavat pistää ihmisiäkin ja ne ovatkin sen takia tehokkaita levittämään kaiken maailman tauteja miljoonille ihmisille joka vuosi. Naarashyttyset ovat väitetysti vastuussa jopa 700 miljoonan ihmisen saastuttamisesta jollakin taudilla. Väitetysti naarashyttyset suosivat miespuolisia ihmisiä valitessaan juomapaikkaansa.
Tämä on jälleen näitä juttuja, jotka voivat vetää iljettävyydessään vertoja merikrottiuroon toiminnalle ja valaanruhon mädäntymiselle. Kampelat ovat sellaisia kaloja, jotka ovat litteitä. Niiden litteys on tavanomaisten litteiden asioiden litteyttä erikoisempi, sillä ne eivät ole litteitä vatsan ja selän suuntaisesti, vaan sivusuunnassa.
Tikkalajeja on ainakin 200 kappaletta. Nämä linnut keräävät ruokaa ja pitävät yleisellä tasolla älämölöä itsestään esimerkiksi houkutellakseen parittelukumppaneita lähiseudulle rummuttamalla nokallaan puuta. Tikan aivot joutuvat alatuisesta nakuttamisesat koetukselle, mutta jatkuva edestakainen töksähtelevä liike ei juurikaan tunnu tätä luontokappaletta haittaavan. Tikan aivoihin ei synny vaurioita, sillä eläimen aivot on suojattu monin varotoimin.
Merikrotit ovat millä tahansa mittapuulla mitattuna rumia luontokappaleita. Niiden lisääntymistapa on yhtä karmiva. Merikrottien tapa jatkaa sukua on hyvin omalaatuinen. Koska saman lajin edustajia on toistensa lähituntumassa sangen vähän, parittelukumppanin löytyminen voi olla hankalaa ja se puolestaan voi vaaranta lajin jatkuvuuden. Tämän seikan ymmärrettyään evoluutio on antanut merikroteille tehokkaan, mutta kuvottavan, tavan huolehtia jälkeläisten saattamiseksi maailmaan.
Sellainen valas, joka ui rantaan tai matalaan veteen, voi menehtyä siihen paikkaan. Tuollainen valas on jättimäisestä koostaan huolimatta hyvin pian muiden eläinten ruokana ja sellainen valas onkin viimeistään kuukausien kuluttua tyystin kadonnut suurimpia luita lukuunottamatta. Vastaavasti sellainen valas, joka kuolee avomerellä, jossa merenpohja on vähintään 2000 metrin syvyydessä, tulee vajoamaan ikuiseen pimeyteen.
Yhdysvaltojen ja Venäjän armeijat ovat kouluttaneet vuosien ajan delfiinejä sotilaskäyttöön. Delfiineille on annettu monenlaisia tehtäviä, kuten eksyneiden sukeltajien paikallistamista ja vedenalaisten miinojen tunnistamista. Tällä hetkellä USA:n armeija ylläpitää noin 75 delfiiniä, mutta sillä voi olla myös merileijonia, joita on käytetty molemmissa Persianlahden sodissa. Neuvostoliiton aikaaan toiminut Neuvostoliiton laivaston delfiiniohjelma on lopetettu ja vuonna 2000 lehdistölle vuodettiin tietoja tappamaan opetettujen delfiinien myymisestä Iraniin.
Ihmisillä ei ole penisluuta. Kuitenkin melkein kaikilla muilla nisäkkäillä moinen luu löytyy. Sitä ei ole kuitenkaan ihmisten lisäksi myöskään hevosilla, jäniksillä, hyeenoilla tai kenguruilla. Penisluu tunnetaan nimellä baculum, joka on alunperin latinaa ja joka on merkinnyt keppiä tai sauvaa. Luu on ollut Alaskan alkuasukkaiden keskuudessa eräänlainen koriste-esine, joka on otettu talteen eläimen jäännöksistä ja kiillotettu puhtaaksi. Koristeena siihen on saatettu raapustaa kuvioitakin, kuten hahmoja suurista petoeläimistä.
Rukoilijasirkoilla ei ole ulkonevia korvia, kuten meillä ihmisillä. Itse asiassa näillä hyönteissyöjillä on vain sisäinen korva. Yksi sellainen. Korva on asetettu eläimen päähän ja sen avulla rukoilijasirkka kykenee kuulemaan ultraääniä. Se on tärkeä ominaisuus tälle ötökälle, sillä se ruokailee päivisin ja vaeltaa paikasta toiseen yöaikaan. Öisin se joutuu liihottelemaan siipiensä varassa ja on siten vaarassa joutua esimerkiksi lepakon päivälliseksi / yöpalaksi. Ultraäänen kuuleminen on kuitenkin tehokas tapa huomata, onko lepakko “tutkaamassa” sitä.
Marsu on länsimaissa suosittu lemmikkieläin ja koe-eläin, mutta se on alunperin ollut ruoaksi kesytetty eläin Andeilla. Andien lisäksi marsua on syöty jo tuhansien vuosien ajan muuallakin Etelä-Amerikassa. Marsu rauhoitettiin joskus 5000 vuotta ennen Kristuksen syntymää Andeilla. Eläintä on syöty sen sisältämän proteiinin takia. Se on näinäkin päivinä tärkeä liharuoanlähde ja lääkinnässä valmistettavien ainesten lähde erityisesti perulaisten keskuudessa. Yksinomaan Perussa marsuja syödään vuosittain yli 65 miljoonaa kappaletta.
Maailman suurin mustekala on kolossikalmari. Se on tämänhetkisten tietojen valossa myös maailman suurin selkärangaton eläin. Kolossikalmari on näinäkin päivinä monin osa-aluein hämärän peitossa oleva laji, josta tiedetään kuitenkin, että sen suurimmat yksilöt voivat olla jopa 14 metriä pitkiä ja jopa 500 kilogramman painoisia. Tiettävästi suurin kolossikalmarinäyte saatiin helmikuussa 2007 Uudessa-Seelannissa kun kalastajat saivat 495 kg painavan kalmarin kouriinsa. Tiedemiehet pääsivät tuolloin toden teolla tutkimaan kolossikalmarin rakennetta ja huomasivat siinä sivussa eläimen valtavat silmät.
Sähköankerias on sähkökala. Se on meressä asuva olento, joka kykenee tuottamaan lyhytkestoisia sähköshokkeja sekä itsepuolustus- että metsästystarkoituksiin. Eläin on kykenevä tuottamaan matalaa ja korkeaa sähköjännitettä niin, että sen sähköisyys voi olla korkeimmillaan 650 volttia. Eläin tuottaa elimissään sähkövirtaa, jonka se pystyy purkamaan aivojensa välittämän signaalin avulla halutessaan esimerkiksi lamauttaa uhrinsa. Satojen volttien sähköpotku voi olla myös ihmisille hengenvaarallinen.
Ihmisen veri on punertavaa. Tämä veri, joka sisällämme virtaa, saa värinsä ensisijaisesti hemoglobiinin punertavasta pigmentistä. Veri on kirkkaanpunaista silloin kun se on happirikasta. Hapeton veri on hyvin tummaa, tummanpunaista. Joillakin eläinlajeilla ei ole lainkaan hemoglobiinia veressään, joten sen takia esimerkiksi ravuilla on veri sinertävää silloin kun se on tekemisissä hapen kanssa. Joidenkin väitteiden mukaan ravun veri on normaalisti väritöntä, mutta joidenkin väitteiden mukaan se on sinertävää vain sen takia, että eläimen veressä on runsaasti kuparia.
Maailman kallein kahvilaji on nimeltään Kopi Luwak. Tämä kahvi on kerätty maasta, sillä se on jo kertaalleen kulkenut suoliston läpi. Kahviplantaaseilla työtä tekevät poimijat etsivät pöpeliköstä sivettikissan ja muiden samanlaisten eläinten ulostamia kahvipapuja Sumatran, Jaavan, Balin ja Sulawesin saarilla Filippiineillä. Eläimet syövät kahvipavuista vain parhaimmilta maistuvia ja myöhemmin ulostavat pavut, jota puolestaan paikalliset kahvinpoimijat keräilevät rahanhimoissaan.
Tällä hetkellä maailman suurin elävä olento on sinivalas. Valaat ovat täysi-ikäisinä jättimäisiä merten herroja, sillä ne ovat jopa 32 metriä pitkiä ja voivat krillejä syömällä paisua jopa 200 tonnin painoisiksi. Sinivalaat ovat todennäköisesti suurimpia eläimiä, joita tässä maailmassa on koskaan nähty. Sinivalaan kieli on jopa 2700 kilogrammaa painava lihas. Tämä luontokappale saa suuhunsa mahtumaan 90 tonnia vettä ja ruokaa, mutta koostaan huolimatta sinivalaan kurkku on varsin kapea eikä eläin pysty nielemään mitään rantapalloa suurempaa.
Saluki, eli arabialaisittain Seloqee, on todennäköisesti vanhin kotikoirien rotu. Vuoden 2004 toukokuussa ilmestyneessä Science-lehdessä väitetään salukin DNA:n olevan aivan antiikkia. Koira on todennäköisesti yksi niistä vanhimmista roduista, jotka erosivat aikoinaan susien kehityspolulta. Salukinkaltaisista koirista on kuvia ja kaiverruksia jopa 3500 vuotta ennen Kristusta, jolloin Iranissa on esiintynyt koiraa kuvaavaa keramiikkataidetta. Lisäksi egyptiläisten haudoissa 2100 eKr. on todisteita samankaltaisen koiran olemassaolosta. Eurooppaan ja merten valtiaana toimineeseen Iso-Britanniaan salukeja kiikutettiin vasta 1840-luvulla.
Krokotiileilla on omalaatuisia kykyjä, joiden ansiosta se on säilynyt hengissä näihin päiviin asti. Mateleva liskomainen kroko ei pysty terävistä hampaistaan huolimatta pureskelemaan ruokaa, vaan sen piikkipäiset hampaat kelpaavat vain lihan ja luunkappaleiden repimiseen pienemmiksi palasiksi. Kun krokotiililla on suussaan lihankappale tai muuta nieltäväksi aiottua materiaalia, krokotiili ei voi käyttää edes kieltään apuna. Krokon kieli kun ei pysty nousemaan ylöspäin samaan tapaan kuin meillä ihmisillä.
Ilmeisesti luontomaailman ainoa taaksepäin lentävä lintulaji on kiitäjälintujen lajiin kuuluva kolibri. Kolibrit ovat samalla pienimpiä elossa olevia lintulajeja. Pienin kolibri on hunajakolibri, joka sekin pystyy lentelemään taaksepäin ja myös räpsyttelemään siipiään siten, että se pysyy ilmassa täysin paikoillaan. Lintu heiluttaa siipiään jopa 90 kertaa sekunnissa. Siipien räpsyttelyvauhti riippuu kolibrin lajista. Nämä linnut kykenevät nopeimmillaan kiitämään eteenpäin jopa 50 kilometrin tuntivauhtia.
Vuonna 1998 ornitologi Robert S. Ridgely ilmoitti löytämästään uudesta lintulajista. Hän oli käynyt seikkailemassa Ecuadorin Andeilla. Ridgely yhdessä lintubongarikollega John Mooren kanssa kuuli ensimmäistä kertaa kuin koiraeläimen haukkumista muistuttavan äänen marraskuussa 1998. Kaksikko oli bongaamassa rutiininomaisesti tipuja luontopuiston läheisyydessä, kun haukkuminen alkoi. Lintualan asiantuntijoilla oli onnekseen nauhuri mukanaan, jolla he taltioivat haukkumisen ja toistivat sen. Haukkumisen kuultuaan heidän näköpiiriinsä lehahti entuudestaan tuntematon lintulaji.